Peli-ilta

En oo mikään seurapelien ylin ystävä ollut koskaan, koska multa puuttuu kilpailuvietti ja voitonhimo. Tai ehkä vaan siksi, että lapsena aina hävisin isosiskoille peleissä (vähäks ärsyttävää!). Pelejä tullut kummiskin hommattua ihan kunnioitettava määrä kun junnut oli vähän pienempiä, koska pelaaminen kuitenkin ihan mukavaa yhteistä tekemistä. Vielä kun saisi jätkät innostettua pelihommiin. Muutakin kuin ainaisia tietokone- tahi kännypelejä. Taitavat jakaa saman kokemuksen ku mulla lapsuudessa, nimittäin häviämisen kurjuuden. Muistikuva siitä, kun tuuletin innoissani lasten jälleen hävittyä mulle sanapeli Bogglessa sen kymmenennen kerran (oon aika hyvä sanapeleissä). Olivat jotain 10 vee. Aika julmaa multa. Vähäks ollu niistä varmaan ärsyttävää. Vieläkin voin tuntea voiton makean nektarin.

Oli Tiksun keksintö, että vietettäis peli-iltaa. Vähänkö fiksu nainen. Tiksu kiikutti mun luo tullessaan Alfapet-lautapelin. Scrabblen halppisversio? Tai matkiversio. Kuulemma käytännössä sama peli. Mulle ihan sama, koska kumpaakaan en ollu koskaan pelannut. Siihen sivuun vähän punkkua, nachoja ja tulista salsaa. Ja mun aiemmin päivällä paistamia kasvispihvejä, joissa oli mm. linssejä, vihannessekoitusta ja soijamaidon keittämisestä jäänyttä okaraa. Ihan supernamia! 

Yllättävää oli, että Jusu tuli seuraksi pelaamaan! Yleensä Kamu on ehkä enempi seuraihminen, mutta mikä lie murrosiän myötä tullut omituisuus, että herra 14 vee tuli mamman ja tämän naisystävän seuraksi. Punkun sijaan Jusu sai tuutteja. Jäätelö on aina hyvä keino lahjoa lapset, on kyse sitten kotitöistä tai vaikka yhteisen ajan vietosta! :D

Alfapet oli yllättävän hauska. Vanhana ristikko- ja sanapelikonkarina olisin olettanut pärjääväni paremminkin, mutta kärsin rökäletappion, Jusukin muutamalla sanalla sai mestaripisteet ja Tiksu tietty vanhana tekijänä lasketteli ihan eri sarjassa kuin meistä kumpikaan. Meitsin pelaamisesta taktikointi puuttui kokonaan, kovasti vain yritin joka vuorolla saada jonkin sanan ährättyä ja pienillä pisteillä mentiin. Onneksi Alfapetin jälkeen pääsin näyttämään kynteni Bogglen parissa. Bogglessa parasta on, että erät ovat lyhyitä, yhden tiimalasin valumisen verran, ja niinpä eriä jaksaa pelata vaikka kuinka. Tiksun eka kerta Bogglea ja häntä vietiin kuin pässiä narussa. Minä sain tällä kertaa nauttia voittajafiiliksestä. Se onkin paras peli. Koska voitan aina. Lapsena oli niin kova vastus iskässä ja sisaruksissa, että on harjaannuttu. Jokohan voittaisin iskän ja (iso)sisarusten kanssa pelatessa?

Seurapelit on kyllä mukava yhteinen ajanviettotapa.

Useammin pitäisi pelailla ja vähän jo uutta peli-iltaa ruvettiin suunnittelemaan. Kutsuttaisiin useampikin tyyppi messiin. Pelilistalla olisi ainakin Alias, Imago, Pictionary ja tietty nuo pelaamamme sanapelit. Punkku sopi hyvin seurajuomaksi, mutta tänään tuntuu päässä hassulta. Että Pepsi Maxikin menettelisi, olisi jopa suositeltava vaihtoehto. "Maximun sugar no taste" kuten Jusu sanoisi. Hassu poika.